HJS ja PiPS tarjosivat cup-huumaa pilkkukisaan asti - "En ole ikinä tämmöisessä pelissä pelannut"

Eemeli Raittinen ei muista vastaavanlaista ottelua uraltaan.
Eemeli Raittinen ei muista vastaavanlaista ottelua uraltaan.

Piikkiön tiistai-ilta oli cup-romantiikkaa pullollaan, kun paikallinen Vitosen joukkue FC PiPS oli lähellä jättiyllätystä Hämeenlinnan Jalkapalloseuraa vastaan. HJS pakotettiin aina rangaistuslaukauskilpailuun asti, kun varsinainen peliaika päättyi 1-1 (0-0). Rankkarikisassa HJS vei pidemmän korren lopulta numeroin 5-3.

Ottelun luonne oli selvä aloituspotkusta lähtien. HJS otti pallon itselleen ja piikkiöläiset keskittyivät puolustamaan todella matalalla blokilla 5-5-0-muodossa. PiPS toteutti ottelusuunnitelmaansa suurella pieteetillä eikä murtautuminen maalipaikoille ollut pienellä kentällä helppoa. 

“Se oli cup-huumaa parhaimmillaan. Kotijoukkue oli hyvillä aseilla liikkeellä. He eivät ottaneet minkäänlaista riskiä oman paketin avaamisessa, kun olivat tuloksessa kiinni. He saivat aika huippuonnistumisen tänään”, summasi HJS:n päävalmentaja Lauri Hakanen. 

Piikkiöläisten bussia etulinjassa murtamassa ollut Eemeli Raittinen kuvaili ottelua ennennäkemättömäksi omalla urallaan. 

“En ole ikinä tämmöisessä pelissä pelannut. Uskomaton krediitti lähtee vastustajalle, he hoitivat omaa hommaansa loistavasti. Oli käytännössä mahdotonta pelata palloa boksiin, kun heidän kaksi linjaa makasivat niin alhaalla.” 

Peli pyöri ensimmäisellä jaksolla noin 95% piikkiöläisten kenttäpuoliskolla. HJS loi joitain paikkoja, joista paras osui Jami Kyöstilälle, joka pääsi yrittämään johtomaalia rangaistuslaukauksesta, mutta Jere Lahtinen vei taistelussa pidemmän korren. 

PiPS sumputti keskustan tehokkaasti eikä kahden viiden miehen linjan välissä ollut juurikaan tilaa hakea kombinaatioita. 

“Ekalla jaksolla haimme reunoilta tilaa. Keskeltä puskeminen ei ollut kauhean järkevää. Painopisteiden siirroilla ja aloitteilla linjan taakse haimme ratkaisuja, mutta tuommoista ryhmitystä vastaan tila oli sielläkin hyvin pieni”, Hakanen kertoi. 

Toiselle jaksolle lähdettiin 0-0-tilanteesta. HJS tuli jaksolle väkevästi. HJS pelasi pallon kulmapotkusta takatolpalle, josta Giscard Mosamete jatkoi pallon maalin edessä olleelle Miika Kolsille ja hän ohjasi HJS:lle helpottavan 1-0-johdon.  

Muutenkin HJS osoitti vaarallisuuttaan ensimmäistä jaksoa paremmin. 

“Toisellla jaksolla paransimme laitamurtautumisuhkaa ja varsinkin alkupäässä jaksoa loimme monta tilannetta, joista maaleja olisi pitänyt tehdä. Kun etsikkoaika jäi käyttämättä niin saimmekin jännittää loppuun asti. Viimeistelyssä jäi tänään parantamisen varaa,” Hakanen sanoi. 

Jännitys nousi tappiinsa ottelun 63 minuutilla. PiPS sai vapaapotkun puolen kentän haminoilta. Pitkä pallo pompahti Juuso Elmerannan eteen, joka laukoi pallon upeasti HJS-maalin takanurkkaan. Laukaus oli piikkiöläisten ainoa koko ottelussa. 

Maalin jälkeen HJS jatkoi painostamistaan ja murtautumismahdollisuuksien etsimistä. Pallo kolisi PiPS-maalin tolpassa ja ylärimassa eikä muutamista muistakaan huippupaikoista pallo löytänyt tietään verkkoon.  

Raittinen kuvaili oloaan jo epäuskoiseksi toisella jaksolla.  

“Kyllä siellä välillä nauratti, että ei voi peli olla tämmöinen. Mutta tiesin, että kun vain tehdään hommia ja uskotaan niin palkinto tulee.” 

Ottelu eteni lopulta rangaistuslaukauskilpailuun. HJS:ltä onnistuivat varmasti vuorollaan Lauri Kesti, Raittinen, Prince Mokuma, Mosamete ja ensimmäisen jakson missinsä paikannut ja lopullisen niitin iskenyt Kyöstilä. Ja kun Eero Viljanen oli torjunut PiPSin toisen vetäjän Pyry Leppäsen pilkun, pääsi HJS juhlimaan jatkopaikkaa. 

“Painostusta oli loppuun asti ja oli tolppaa ja ylärimaa. Onneksi kaikki jätkät hoitivat pilkuilla kylmästi homman himaan ja saimme kairattua voiton”, Raittinen kehui. 

Hakanen antoi tunnustusta illan vastustajalle. 

“Hatun nosto heille. He jaksoivat tehdä tosi sitkeästi hommia omaan suuntaan ja kaikki pelaajat pysyivät heidän suunnitelmassa. Eivät he sattumalta edellisiä pelejään voittaneet.” 

Tiistai-illan ottelu osoitti, että paluu perinteiseen cup-muotoon on ollut oikea ratkaisu. 

“Tämä oli todellista cup-romantiikkaa. Oli hienoa olla pelissä mukana ja hyvä, että peli kääntyi näin päin” Raittinen hehkutti. 

Suomen cupin seuraava kierros arvotaan 12.5. 

 

Kokoonpano: 

Eero Viljanen; 

Miika Kolsi (Matti Nokkonen 65’), Lasse Kivinen, Giscard Mosamete; 

Jami Kyöstilä (C), Otto Kautto (Tuomas Lähdesmäki 56’), Simo Paakkanen (Prince Mokuma 56’), Eetu Pellikka, Lauri Kesti; 

Eemeli Raittinen, Innocent Nshizirungu (Miika Paussu 65’)  

Hämeenlinnan Jalkapalloseura HJS kausikortti Kakkonen Jalkapallo
Juhlalogo-300x300

Kohti unelmia!

HJS Akatemia ry ja Hämeenlinnan Jalkapalloseura ry ovat nyt Yksi yhteinen HJS! Saman hallinnon alla toimisella yksinkertaistamme ja tehostamme koko HJS:n toimintaa.
 
Edustusjoukkue on tavoite ja ponnahduslauta ylöspäin omille junioripelaajille. Joukkue pelaa Kakkosessa ja kehittää toimintaansa jatkuvasti niin kentällä kuin kentän ulkopuolella, jotta meillä on joskus mahdollisuus nousta vieläkin ylemmäksi!
HJS Akatemia ry

Y-Tunnus:
2720057-1
Osoite:
Härkätie 17,
13600 Hämeenlinna
Sähköposti:
toimisto@hjs.fi
Puhelin:
045 120 5771

SEURAA MEITÄ