raittinen 1

Eemeli Raittinen avasi maalitinsä HJS paidassa ampumalla rangaistuspotkusta vierasjoukkueen kavennusmaalin

Kuva: Tara Jaakkola

HJS pelasi erinomaisen ottelun, mutta paikkojen tuhlailu ja kaksi lahjamaalia koituivat kohtaloksi Salossa

SalPa - HJS 2 - 1 (2-0)

HJS:n maalit:
Eemeli Raittinen

Hämeenlinnan Jalkapalloseuran maalinteko oli täyttä tuskaa perjantai-iltana Salon Palloilijoiden vieraana. Rangaistuspotkun ja muiden huippupaikkojen tuhlailun lomassa HJS lahjoitti kotijoukkueelle kaksi helppoa maalia ja voiton ottelusta lukemin 2-1 (2-0). HJS:n ainokaisen iski hyökkääjä Eemeli Raittinen HJS:n toisesta rangaistuspotkusta. SalPa:n maaleista ensimmäisellä jaksolla vastasivat Francisco Makaya Mavengo ja Mika Scoarnec.

Ottelu alkoi hämeenlinnalaisittain murheellisesti, kun SalPa siirtyi 1-0-johtoon jo toisella minuutilla. Toivo-Elmeri Supperin syöttö maalivahti Eero Viljaselle jäi vajaaksi ja palloon ahneesti hyökännyt Mavengo viimeisteli läpiajonsa päätteeksi pallon maaliin.

Jakson loppu oli yhtä murheellinen kuin sen alku, kun Viljanen arvioi pallon lentoradan väärin ja Scoarnecilla oli helppo työ siirtää pallo tyhjään maaliin.

SalPan 2-0 maalin jälkeen vierasjoukkue hallitsi ottelua, mutta tällä kertaa maalit jäivät odottamaan lukuisista laadukkaista paikoista huolimatta

Kuva: Tara Jaakkola

HJS:n takaa-ajo alkoi toiveikkaasti, kun joukkueelle vihellettiin rangaistuspotku lähes seuraavasta tilanteesta. KaaPo-ottelussa lisäajan tasoituksen ohjannut Santeri Stenius asettui pallon taakse, mutta laukoi pallon tällä kertaa yli maalin. Pilkkua edelsi HJS:n tolppalaukaus.

Steniuksen rangaistuspotku oli valitettavasti enne tulevasta nelivitosesta, sillä toista jaksoa täysin hallinnut ja tukuittain paikkoja luonut HJS tuskastui maalinteon vaikeuteen ja salolaismaalivahti Joni Rahilan loistavaan iltapuhteeseen. Kotijoukkueelta esiin voi nostaa myös edukseen esiintyneen keskikenttäpelaaja Mikke Louhelan, jonka kautta salolaisten peli pääosin kulki.

HJS:n päävalmentaja Lauri Hakanen oli silmin nähden pettynyt tulokseen, mutta tyytyväinen esitykseen.

– Pelillisesti olimme niskan päällä käytännössä koko matsin, teimme sovittuja asioita ja hyökkäsimme monipuolisesti. Harvoin olemme olleet pelillisesti näin ylivoimaisia mielestäni Kakkosen matseissa. Saimme tasaisella kentällä pitkiä syöttöketjuja ja monipuolista murtautumispelaamista. Tosi hyvä peli, mutta tällä kertaa jäi pisteet ottamatta.

HJS:n esitys varsinkin toisella jaksolla oli erinomainen. Maalintekijä Raittisen mukaan mitään ei varsinaisesti muutettu tauolla, vaikka taulussa oli 2-0-lukemat.

– Jatkoimme samaa peliä ja pistimme prässiä vähän vielä korkeammalle ja vastustajalle painetta. Päätimme jätkien kanssa, että täältä tullaan, mutta tällä kertaa kävi näin.

Hakanen harmitteli kahta halpaa maalia ja joutumista taas kahden maalin takaa-ajoasemaan.

– Annoimme kahden maalin etumatkan liian kevyesti ja tällä kertaa ensimmäisen maalin merkitys oli suuri. Takaa-ajajana on aina vaikeampaa ja SalPa pystyi pitämään johtonsa, vaikka loimme paljon paikkoja. Ei riittänyt tänään maalia lähemmäksi.

HJS:n pelaajisto onnistui tappiosta huolimatta laajalla rintamalla. Kehuja sai erityisesti harvalukuisaksi käynyt toppariosasto.

– Pelaajia sijoiteltiin vähän uusille pelipaikoille päivän otteluun siihen sapluunan mitä ajattelimme omiksi vahvuuksiksimme ja pelin kuvan mukaiseksi. Koko puolustuslinja onnistui hyvin, Hakanen sanoi.

– Eemeli teki yhden ja avasi maalihanat myös sarjaotteluissa. Hänet voi yhtenä onnistujana nostaa tänään esiin.

Otto Kautto (s.2005) debytoi Kakkosessa ennakkoluulottomasti Salossa

Kuva: Tara Jaakkola

 

Kauden alla Ilveksen organisaatiosta Hämeenlinnaan siirtynyt Raittinen ei maaliaan liiemmin tuuletellut.

– Maali ei paljoa lohduta tämän pelin jälkeen. Pelasimme hyvän pelin ja paikkoja oli tehdä itselläni ja muilla, ja kyllä meidän olisi pitänyt saada tehtyä myös toinen ja kolmaskin maali. Harmillisesti puolustuspäässä tuli muutama virhe, joista vastustaja rokotti tehokkaasti.

– Tänään jäi piippuun, mutta seuraavalla kerralla otamme voiton, Raittinen lupasi.

Voittoa HJS tavoittelee seuraavan kerran ensi viikon perjantaina Kaurialassa Tampereen Pallo-Veikkoja vastaan.

– Nyt on kaksi peliä takana ja yksi piste. Paikkoja olisi ollut enempäänkin, joten TPV:tä lähdemme kaatamaan ehdottomasti eikä siinä ole mitään vaihtoehtoa, Raittinen totesi.

HJS – TPV -ottelun yleisöjärjestelyistä tiedotetaan ensi viikon aikana.

 

raflakuva

HJS GOES TERDE VOL 2

Tilaamalla ruuan varmistat paikkasi 200 hengen terassilla ja HUIKEAT näköalat Kaurilan kauniissa ympäristössä!
Tasolounaan valmistamassa buffassa tällä kertaa:
- Bratwurstia, keittiön omaa sinappia
​- Pulled pork BBQ
​- Lohkoperunat
​- Paahdetut uunijuurekset
​- Mansikka-melonisalaatti
​- Saaristolaisleipää, minirouhesämpylät, yrttilevite
- Mehu & Vesi
Tämä hintaan 25€ per henkilö ja kausikortin omistajille VAIN 20€!
  • Terassille saa tulla muutenkin, mutta vain ennakkoon tilatut ruokailut varmistavat NÄKÖALAPAIKAT!
  • Terdelle saa tulla myös alaikäiset, mutta toivomme toki että aikuisen seurassa!
  • Ethän tule RAVINTOLAAN jos sinulla on koronavirukseen viittaavia oireita

Buffet tilaukset keskiviikkoon 9.6. kello 12.00 mennessä oheisesta linkistä:

https://forms.gle/vERnPRN5EJdzCRcx8

TULE MUKAAN MATKALLE KOHTI UNELMIA

Juhlalogo-300x300

Kohti unelmia!

HJS Akatemia ry on perustettu syksyllä 2015 kehittämään hämeenlinnalaista edustusjalkapalloa. Seuran tavoitteeksi asetettiin paikallisen jalkapallon palauttaminen Kakkoseen vuoteen 2020 mennessä. Määrätietoinen työ on tuonut meidät minimitasolle ja nyt on aika suunnata kaikkien paikallisten jalkapallon ystävien tavoitteeksi seuran kehittäminen tasolle, joka mahdollistaa tulevaisuudessa vielä korkeammalla tasolla pelaamisen.

Itsenäinen yhdistys toimii yhteistyössä Hämeenlinnan Jalkapalloseuran kanssa ja  seurat yhdessä työskentelevät paremman huomisen puolesta edistämällä hämeenlinnalaista jalkapallokulttuuria.

HJS Akatemia ry

Y-Tunnus:
2720057-1
Osoite:
Matti Alangon katu 24
(Kaurialan Stadion)
13130 Hämeenlinna
Sähköposti:
miehet@hjs.fi 
Puhelin:
+358 442352435

SEURAA MEITÄ