HJS tasasi pisteet Pargas IF:n kanssa - Santeri Stenius jatkoi maalitehtailuaan

Santeri Stenius nosti maalimääränsä kahdeksaan Paraisilla ja jatkaa B-lohkon maalipörssin kärjessä. KUVA: Kai Savonniemi.
Santeri Stenius nosti maalimääränsä kahdeksaan Paraisilla ja jatkaa B-lohkon maalipörssin kärjessä. KUVA: Kai Savonniemi.

Puheet HJS:n kyvyttömyydestä tehdä ottelun avausmaali voidaan lopettaa, sillä joukkue onnistui karkaamaan sunnuntaina kahden maalin johtoon ensimmäisellä jaksolla Santeri Steniuksen osumilla Pargas IF:n vieraana. Voittoon asti 0-2-vierasjohto ei kuitenkaan riittänyt, sillä PIF onnistui nousemaan ottelussa lopulta tasapeliin Saliw Babawon ja Samir Achkirin toimesta. Pisteiden jako oli oikeutettu lopputulema niin HJS:n päävalmentajan Lauri Hakasen kuin Steniuksen mielestä.

– Molemmilla joukkueilla oli hyvät hetkensä ja hallintajaksonsa. Hetken aikaa molemmat joukkueet kävivät sillassa pelin aikana. Kummallakin joukkueella oli saumansa tehdä voittomaali toisella jaksolla, mutta pallo ei viivan yli lopulta pomppinut kummallakaan joukkueella, Hakanen mietti.

– Molemmilla oli paikkansa ja lopulta varmaan oikeutettu lopputulos tuo 2-2. Piste Paraisilta on minun makuun hyvä tulos tästä matsista, Stenius sanoi.

Stenius on ollut maaliahneella tuulella kauden alussa ja mies on tehnyt seitsemään otteluun kahdeksan maalia. Viime kauden maalimäärä kolme on jo lähes triplattu. Vireen takana ei miehen omien sanojen mukaan ole suuria muutoksia edellisiin kausiin verrattuna.

– Kovempi pre season ja luotto omaan tekemiseen, Stenius tiivisti.

Yhteistyö kärkipari Raittisen kanssa on toiminut erinomaisesti.

– Olemme Eemelin kanssa pelanneet Ilveksessä samaan aikaan. Yhteinen kemia löytyy sieltä. Tiedämme mitä molemmat haluavat ja miten molemmat liikkuvat.

HJS oli vahva ensimmäisen puolituntisen aikana ja joukkue pystyi pelaamaan hyviä tilanteita Steniukselle ja Eemeli Raittiselle varsinkin oikealta laidalta erinomaisesti pelanneen Miika Paussun kautta. HJS onnistui tekemään kauden seitsemännessä ottelussaan vihdoin ottelun ensimmäisen maalin Steniuksen lapikkaasta ottelun 18:lla minuutilla.

PIF sai ottelua haltuunsa puolen tunnin jälkeen, mutta HJS onnistui silti näpäyttämään vierailijoitaan uudelleen Steniuksen toimesta ottelun 38:lla minuutilla. HJS:n kahden maalin johto ei kestänyt kolmea minuuttia kauempaa, kun Babawo onnistui tekemään isännille tärkeän kavennusmaalin jakson loppuun.

Toinen jakso alkoi hämeenlinnalaisittain murheellisesti, kun Achkir toi Piffenin tasoihin ottelun 49:llä minuutilla. Hyvästä tasapelipisteestä huolimatta Hakasta jäi kismittämään hukattu johto.

– Vähän harmittaa se, että kävimme 2-0-johdossa, mikä on toki iloinen asia kun olimme se joukkue, joka teki ensimmäisen maalin, mutta johto hupeni aika nopeasti. Kotijoukkue painoi päälle toisen jakson alun, mutta selvisimme siitä ilman lisätakaiskuja ja loppupeli oli meiltäkin ihan hyvää tekemistä. Pystyimme luomaan paikkoja jopa kolmen pisteen mukaan ottamiseksi.

– Oli vahva kotijoukkue ja erittäin taitavia yksilöitä kentällä. Senkin myötä jouduimme tekemään paljon töitä pisteen eteen. Siihen nähden olemme ihan tyytyväisiä mitä voi pisteeseen olla. Tämä on kova paikka vierailla ja täältä ei moni joukkue pisteitä ole hakenut niin otetaan pistekin vastaan.

HJS haki toisen jakson alussa taktisella muutoksella lisää otetta pelistä, mutta palasi tasoitusmaalin jälkeen nopeasti takaisin vanhaan.

– Yritimme muuttaa puolustusryhmitystä ja ohjaamaan peliä eri alueelle, mutta kävikin niin, että hävisimme sen alueen, jossa olimme olleet vahvempia. Reagoimme siihen ja saimme pelin sydän paremmin taas hallintaan, Hakanen totesi.

Piffenin tasoitusmaalia edelsi tilanne, jossa HJS-puolustaja Toivo-Elmeri Supperi ja PIF-pelaaja törmäsivät pilkun kohdalla. Valtaosa HJS-pelaajista odotti vihellystä, kun Supperi jäi kentän pintaan makaamaan, mutta PIF pelasi tilanteen loppuun asti ja tasoitti. Tilanne oli karu muistutus siitä, että tilanteet on pelattava vihellykseen asti.

– Tilanne oli kaukana, mutta näytti siltä, että pyrimme purkamaan pallon ja vastustaja löi jalkaa väliin, jolloin potkaistiin sekä palloa että jalkaa. Pallo ei lähtenyt kovin kauaksi, mutta jalkaan sattui. Muutamalta pelaajalta taisi fokus hukkua siitä tilanteesta ja sen jälkeen pallo oli repussa. Keskeltä jatkettiin sen torikokouksen jälkeen. Vaikea sanoa 70 metrin päästä mikä olisi ollut oikea tuomio, mutta aika monen meidän pelaajan huomion näytti se kopsaus vievän, Hakanen avasi tilannetta.

Piffen nousi sunnuntain ottelun myötä sarjakärkeen, joten pisteen saalistaminen oli HJS:ltä lopulta hyvä tulos. Onnistujia löytyi kauttaaltaan.

– Kärkikaksikko oli taas vahva ja punnersi meille pari maalia. Lamberg teki valtavan työmäärän, kuten muukin keskikenttä. Puolustussuuntaan meillä oli myös hyviä hetkiä ja onnistujia. Pientä petraamista sielläkin. Kaksi meni omiin, joten puolustuslinjasta ei ehkä man of the matchiä löydy, mutta hyviä suorituksia ja joukkueen eteen pelaamista, Hakanen kertoi.

HJS pelaa seuraavan kerran lauantaina, kun se matkaa Kauniaisiin kautensa myös vahvasti aloittaneen Grankulla IFK:n vieraaksi. Pisteiden ottaminen on jälleen tiukassa, mutta keinot ovat tiedossa.

– Sama levyhän se on. Kaksi kun päästää joka kerta niin vähintään kaksi pitää itsekin tehdä, että pääsee edes tasuriin asti. Sitä maalisaraketta kun vähentää tavalla tai toisella. Ei siinä isoista asioista puhuta, mutta vastassa on hyviä joukkueita ja ne ovat pystyneet paikkoja hyödyntämään. Ei vastustajilla mitään avopaikkoja ole hirveästi ollut. Johtavia pelaajia edelleen haemme ja sitä fokusta, että pystymme pelaamaan ehjän ysikymppisen myös puolustussuuntaan.

 

HJS pelaa seuraavan kotiottelunsa perjantaina 23.7. kello 18:30. Vastassa on tuolloin Vantaan Jalkapalloseura.

 

Kokoonpano:

Joonas Immonen;

Toivo-Elmeri Supperi (Valtteri Paananen 65') - Lasse Kivinen - Vaillance Nihorimbere;

Jonni Thusberg - Eero Lamberg (Ossi Lehtonen 82') - Kasimir Arminen - Prince Mokuma - Miika Paussu (Joona Dyster 66');

Santeri Stenius - Eemeli Raittinen

HJS-Tori-HD

TULE MUKAAN MATKALLE KOHTI UNELMIA

Juhlalogo-300x300

Kohti unelmia!

HJS Akatemia ry on perustettu syksyllä 2015 kehittämään hämeenlinnalaista edustusjalkapalloa. Seuran tavoitteeksi asetettiin paikallisen jalkapallon palauttaminen Kakkoseen vuoteen 2020 mennessä. Määrätietoinen työ on tuonut meidät minimitasolle ja nyt on aika suunnata kaikkien paikallisten jalkapallon ystävien tavoitteeksi seuran kehittäminen tasolle, joka mahdollistaa tulevaisuudessa vielä korkeammalla tasolla pelaamisen.

Itsenäinen yhdistys toimii yhteistyössä Hämeenlinnan Jalkapalloseuran kanssa ja  seurat yhdessä työskentelevät paremman huomisen puolesta edistämällä hämeenlinnalaista jalkapallokulttuuria.

HJS Akatemia ry

Y-Tunnus:
2720057-1
Osoite:
Matti Alangon katu 24
(Kaurialan Stadion)
13130 Hämeenlinna
Sähköposti:
miehet@hjs.fi 
Puhelin:
+358 442352435

SEURAA MEITÄ