HJS-Steelers-HD

HJS x STEELERS yhteiskausikortit myynnissä toukokuun ajan tai niin kauan kuin 200 kpl rajoitettua erää on saatavilla

HJS x STEELERS YHTEISKAUSARI MYYNNISSÄ

Hämeenlinnalaiset seurat Steelers ja HJS Hämeenlinna myyvät rajoitetun erän yhteistä kausikorttia, jolla pääsee katsomaan molempien seurojen miesten edustusjoukkueiden sarjapelejä. Kausikortin hinta on 99 euroa, ja molemmilla seuroilla on myynnissä sata korttia.

Steelersin miehet pelaavat F-liigassa, HJS:n miesten edustusjoukkue jalkapallon Kakkosessa.

”Tämä on yhteistyötä uudella tavalla”, kiteyttää Steelersin puheenjohtaja Arto Hiltunen.

”Koronarajoitukset ovat vetäneet urheiluseuroja todella tiukille, mutta täällä Hämeenlinnassa se on lähentänyt seuroja”, Hiltunen kertoo.

”Se kertoo urheilun tarinaa. Pyritään auttamaan toisiamme eteenpäin ja siinä samalla viedään eteenpäin koko hämeenlinnalaista urheilua”, Hiltunen avaa kausaritempauksen taustoja.

”Seurat ovat yhdessä vahvempia”, säestää HJS Hämeenlinnan toiminnanjohtaja Ville Dahlman.

”Yhdessä ollaan vahvempia sekä markkinoinnissa että muutenkin laajemmin alueellisessa vaikuttamisessa”, Dahlman sanoo.

Tunnelma on mukavan odottava lähestyvää jalkapallon sarjakautta ajatellen.

”Kauden suunnitellaan alkavan kesäkuussa. Aikataulu tarkentuu liiton suunnasta pikapuoliin”, kertoo Dahlman.

HJS:llä on iskukykyinen joukkue.

”Viime kaudella sijoitus oli nousijajoukkueena kolmas, mikä oli tuloksellisesti hyvä. Nuori joukkue kehittyi kauden aikana ja ilman alkukauden tasapelejä olisimme voineet pelata myös noususta.”

Tulevana kesänä tavoite on neljän parhaan joukossa.

Steelersin miesten edustusjoukkueen F-liigakausi alkaa syyskuussa. Joukkueen runko on rakennettu, ja julkistamista vaille. Muutaman pelaajan kanssa neuvotellaan vielä.

Ykköstoive on syksylle, että enää ei jouduttaisi pelaamaan tyhjille katsomoille.

”Kyllä sitä on sekä joukkueissa että fanien puolella odotettu, että katsojat saataisiin mukaan”, Hiltunen sanoo.

”Nyt on hyvä hetki hankkia kausari. Se on uutta kautta odotellessa pieni konkreettinen teko, josta on äärimmäisen suuri taloudellinen apu seuroille”, Hiltunen alleviivaa.

Mutta kiirettä kannattaa pitää, koska meidän toimistolta näitä löytyy vain se sata kappaletta ja toiset sata HJS:ltä. Kyseessä on erikoistuote.”

Yhteiskausikortin ajatus syntyi luontevasti.

”Periaatteessa joukkueiden kannattapohjat ovat aika yhteneväiset”, Dahlman pohtii.

Monille katsojille maistuvat sekä jalkapallo että salibandy.

”Mutta parhaimmillaan tässä molemmat voivat saada jopa laajennettua kannattajapohjaa”, Hiltunen lisää.

Kausikortin yksinkertainen idea on, että sen toisella puolella pääsee Steelersin, toisella puolella HJS:n peliin.

99 euron hinnalla saa elämäänsä kesällä jalkapalloa ja talvella salibandya.

”Mutta missään ei tietysti sanota, että saman henkilön olisi käytettävä kortin molempia puolia”, Hiltunen lisää.

”Jos on urheilutunnetta ja haluaa tukea hämeenlinnalaista palloilua laajemmin ja on vaikka kova jalkapallofani, niin yhdistelmäkorttia voi käyttää kesällä itse ja antaa sen sitten syksyn tullen käyttöön jollekin onnelliselle, joka pääsee Steelersin miesten liigapeleihin. Tai toisin päin.”

Hiltusen mukaan poikkeuksellisena aikana asioita pitää pystyä näkemään uudella tavalla.

”Yhteistyö ei ole keltään pois, vaan molemmista tulee tässä kokonaisuudessa vahvempia.”

Odotukset ovat korkealla kausikorttitempauksen suhteen.

”Hämeenlinna on urheilukaupunki ja hämeenlinnalaiset urheilukansaa. Uskon, että kortille löytyy ostajia. Tuo summa, 99 euroa, on aika pieni ajatellen, että sillä saa elämäänsä vauhdikkaita palloiluelämyksiä koko vuodeksi.”

TILAA OMA KAUSIKORTTISI TÄÄLTÄ

Myös Smartum kulttuurisetelillä, Edenredillä ja ePassilla
Jos haluat maksaa korttisi Smartum kulttuurisetelillä, Edenredillä tai ePassilla se onnistuu HJS:n toimistolla Kaurialassa seuraavina ajankohtina:
Maanantaina 3.5. kello 12.00 - 18.00
Keskiviikkona 5.5. kello 12.00 - 18.00
Maanantaina 10.5. kello 12.00 - 18.00
Keskiviikkona 12.5. kello 12.00 - 18.00
Maanantaina 17.5. kello 12.00 - 18.00
Keskiviikkona 19.5. kello 12.00 - 18.00
Maanantaina 24.5. kello 12.00 - 18.00
Keskiviikkona 26.5. kello 12.00 - 18.00
Toimiston osoite: Matti Alangon katu 24 (Kaurialan Stadion)

TULE MUKAAN MATKALLE KOHTI UNELMIA

Juhlalogo-300x300

Kohti unelmia!

HJS Akatemia ry on perustettu syksyllä 2015 kehittämään hämeenlinnalaista edustusjalkapalloa. Seuran tavoitteeksi asetettiin paikallisen jalkapallon palauttaminen Kakkoseen vuoteen 2020 mennessä. Määrätietoinen työ on tuonut meidät minimitasolle ja nyt on aika suunnata kaikkien paikallisten jalkapallon ystävien tavoitteeksi seuran kehittäminen tasolle, joka mahdollistaa tulevaisuudessa vielä korkeammalla tasolla pelaamisen.

Itsenäinen yhdistys toimii yhteistyössä Hämeenlinnan Jalkapalloseuran kanssa ja  seurat yhdessä työskentelevät paremman huomisen puolesta edistämällä hämeenlinnalaista jalkapallokulttuuria.

HJS Akatemia ry

Y-Tunnus:
2720057-1
Osoite:
Matti Alangon katu 24
(Kaurialan Stadion)
13130 Hämeenlinna
Sähköposti:
miehet@hjs.fi 
Puhelin:
+358 442352435

SEURAA MEITÄ