Artikkeli 3, kuva

Jesse Huhtala viimeisteli maaleja  hattutempun arvoisesti

Kuva: Tomi Vesaharju

Jesse Huhtala kapellimestaroi HJS:n lauantaijuhlia Kaarinassa

Hämeenlinnan Jalkapalloseuran reissu vahvaksi joukkueeksi tiedetyn Kaarinan Poikien vieraaksi sujui iloisissa tunnelmissa lauantaina, kun hämeenlinnalaiset kaappasivat Varsinais-Suomen retkeltään mukaan kolme pistettä tyylipuhtaalla 0-3 (0-1) -vierasvoitolla. HJS:n kaikki maalit teki vahvaa kautta pelaava Jesse Huhtala. Huhtala on onnistunut maalinteossa tällä kaudella nyt 12 kertaa.  

– Tasainen ottelu. KaaPo on hyvä jengi, joka pisti meidät pelillisesti kovaan puntariin. 3-0-voitto Kaarinasta on erittäin kova suoritus, HJS:n päävalmentaja Lauri Hakanen kertoi iloisena. 

HJS aloitti ottelun vahvasti ja määräsi tahdin ensimmäiset 20 minuuttia. Määrätietoisen alun kruunasi Huhtalan päivän ensimmäinen maali, jonka mies pommitti suoraan vapaapotkusta.  

– Hyvä 20 minuutin rynnistys heti alkuun. Meillä oli paljon hyviä aihioita ja mahdollisuuksia oli rakentaa enemmänkin hyviä maalipaikkoja, Hakanen kiitteli hyvää alkua.  

Hämeenlinnalaisten hyvä ote kirposi kuitenkin ensimmäisen jakson edetessä ja isäntäjoukkue oli hallitsevampi osapuoli taukoon asti. Hakasen mukaan HJS:n pelaamisesta katosi rytmi. 

– Meille tuli paljon pallonmenetyksiä, turhia kuljetuksia ja muutenkin pelasimme rauhattomasti. Jakson loppu oli KaaPo:n hallintaa siltä osin, että he pystyivät kontrolloimaan palloa ja hyökkäämään vastaan pallonmenetyksistämme. KaaPo ei erikoistilanteita enempää saanut tilaisuuksia, mutta kyllä maaliodottama kallistui enemmän heidän tasoitustaan kohti, Hakanen kuvaili. 

HJS yritti tauon aikana terävöittää asioita, jotka ensimmäisen jakson aikana alkoivat sakkaamaan, mutta vielä toisen jakson alussa kaarinalaiset pitivät ottelutapahtumia näpeissään. KaaPo hallitsi palloa ja etsi kärsivällisesti murtautumispaikkoja, mutta HJS:n ansiokas puolustaminen piti kaarinalaiset pois maalipaikoilta. Hakanen on tyytyväinen siihen, kuinka hänen joukkueensa on kehittynyt kauden mittaan niihin hetkiin, jolloin vastustaja pakottaa joukkueen omaan päätyyn. 

– Hatunnosto joukkueelle siitä, miten vastasimme KaaPo:n pallonhallintaan. Kauden aikana on tapahtunut selvä tasonnosto siinä, miten pystymme ottamaan painetta vastaan, kun emme itse kykene pitämään palloa. Sitäkin tarvitaan välillä hyviä joukkueita vastaan. 

HJS:n kärsivällinen puolustaminen kantoi hedelmää ja hiljalleen myös joukkueen oma hyökkäyspelaamisen rytmi alkoi löytyä paremmin ja paremmin. Osansa asiaan oli tunnin kohdalla tapahtuneilla vaihdoilla, kun Joona Dyster ja Kasimir Arminen toivat kentälle tuoreita jalkoja ja pelin painopiste alkoi kääntyä.  

– Teimme järkevämpiä pallollisia ratkaisuja ja saimme perättäisiä syöttöjä omille. Vastustaja yritti riistää palloa korkealta, mutta pääsimme prässin ohi enemmän ja enemmän ja aloimme löytää tiloja. Pelin loppupuoli oli hyökkäyksellisesti vahvempaa, Hakanen totesi. 

Vaihtojen jälkeen ei mennyt kauaa, kun Huhtala viimeisteli illan toisen osumansa lähietäisyydeltä nopean laitahyökkäyksen päätteeksi.  

Huhtalan hattutempun sinetöinyt maali alleviivasi HJS:n vahvuuksia: prässin purku alhaalla ja nopeaa hyökkäämistä linjaa kohti päättyen Huhtalan tyylikkääseen laukaukseen.  

– Kun pääsemme prässin alta pois ja löydämme vapaita kaistoja niin meitä vastaan on vaikeaa puolustaa. Se on meidän parhaimpia ominaisuuksia ja nyt pystymme hyödyntämään sitä myös rakentelun kautta emmekä ainoastaan tilanteenvaihdoista, Hakanen nosti esiin. 

Maalihanat ovat auenneet

HJS on tehnyt kolmeen viimeiseen otteluun 13 maalia. Aikaisemmin kaudella ajoittain sakannut viimeistely on ollut kylmänviileää. Onko kyse klassisesta ketsuppipulloilmiöstä vai laadukkaammasta hyökkäämisestä? 

– Sekä että. Onnistumiset ruokkivat itseluottamusta ja henkimaailman puolella on varmasti tapahtunut kehitystä. Olemme kauden aikana myös pystyneet monipuolistamaan hyökkäämistämme. Kauden alkupuoliskolla oli hätäilyä murtautumistilanteissa ja toisaalta myös pelaajien tekemät valinnat kentällä ovat parantuneet. Pääsemme paremmin muodon sisään antamaan syöttöjä lähempää vastustajan linjaa.

HJS koki kuukausi sitten kauden pahimman kylvetyksensä, kun joukkue hävisi Klubi 04:lle 7-1. Sen jälkeen HJS on voittanut kolme ottelua peräkkäin ja on kiinni jopa B-lohkon kolmossijassa.  

– Joskus sitä aina pähkäilee, että vastoinkäymiset ovat opinpaikoista parhaimpia. Jouduimme juttelemaan ihan perusasioista ja asennoitumisesta omaan tekemiseen Klubi-pelin jälkeen. Pelaajat ovat olleet hyvin latautuneita ja keskittyneitä. Onnistumisista avautuu positiivinen kierre ja pelaajat ovat oivaltaneet mitä voittamisen eteen pitää tehdä, Hakanen mietti.  

– Joukkue on myös freesi ja hyvävireinen harjoituskentällä. Lokakuun harjoittelu voi joskus olla erinäköistäkin, mutta pelaajat haluavat haastaa itseään ja ovat hyvällä jalalla edelleen liikkeellä, Hakanen kehui.  

HJS pelaa kauden viimeisen ottelunsa lauantaina 31.10. kello 14.00 Meijerin kentällä. Ottelussa on vastassa Salon Palloilijat. Tervetuloa! 

Kokoonpano KaaPo-ottelussa:

Valtteri Lähde

Roope Huhtala

Valtteri Paananen

Giscard Mosamete

Eppu Kallio <–> Kasimir Arminen 59′

Prince Mokuma

Azina Alingue

Lauri Kesti <–> Toivo-Elmeri Supperi 82′

Eero Lamberg <–> Joona Dyster 59′

Jesse Huhtala <–> Ossi Lehtonen 75′

Santeri Stenius <–> Arttu Raittinen 46′

 

Artikkelikuva: Tomi Vesaharju.

 

Juhlalogo-300x300

Kohti unelmia!

HJS Akatemia ry on perustettu syksyllä 2015 kehittämään hämeenlinnalaista edustusjalkapalloa. Seuran tavoitteeksi asetettiin paikallisen jalkapallon palauttaminen Kakkoseen vuoteen 2020 mennessä. Määrätietoinen työ on tuonut meidät minimitasolle ja nyt on aika suunnata kaikkien paikallisten jalkapallon ystävien tavoitteeksi seuran kehittäminen tasolle, joka mahdollistaa tulevaisuudessa vielä korkeammalla tasolla pelaamisen.

Itsenäinen yhdistys toimii yhteistyössä Hämeenlinnan Jalkapalloseuran kanssa ja  seurat yhdessä työskentelevät paremman huomisen puolesta edistämällä hämeenlinnalaista jalkapallokulttuuria.

HJS Akatemia ry

Y-Tunnus:
2720057-1
Osoite:
Matti Alangon katu 24
(Kaurialan Stadion)
13130 Hämeenlinna
Sähköposti:
miehet@hjs.fi 
Puhelin:
+358 442352435

SEURAA MEITÄ