Räväkkä ensimmäinen jakso siivitti HJS:n kolmeen pisteeseen

Eero Lamberg vei HJS:n johtoon TPV:tä vastaan. KUVA: Kai Savonniemi.
Eero Lamberg vei HJS:n johtoon TPV:tä vastaan. KUVA: Kai Savonniemi.

Hämeenlinnan Jalkapalloseura joutui koville sarjan pohjalla olevan TPV:n vieraana perjantai-iltana. HJS teki kyllä iltapuhteesta itselleen helpompaa ensimmäisen jakson hyvällä esityksellä karaten 2-0-johtoon Eero Lambergin seitsemännen minuutin ja Santeri Steniuksen 32:n minuutin osumilla, mutta miesvajaalla toiselle jaksolle lähtenyt TPV piinasi hämeenlinnalaisia loppuun asti. Oiva Laaksonen kavensi ottelun vajaan tunnin kohdalla, mutta HJS piti pintansa loppuun asti ja otti tärkeät kolme pistettä 1-2-vierasvoitolla (0-2). 

HJS:n otteluun lähtö oli perjantaisessa TPV-ottelussa huomattavasti parempi kuin viikko sitten pelatussa SalPa-ottelussa, jolloin passiivinen HJS tipahti nopeasti kahden maalin takaa-ajoasemaan. TPV:tä vastaan HJS otti aloitteet käsiinsä välittömästi. Otteluun alkuun oltiin kiinnitetty huomiota koko viikon ja HJS:n päävalmentaja Lauri Hakanen olikin erittäin tyytyväinen joukkueensa ensimmäisen jakson esitykseen.  

– Se oli juuri sitä mitä halusimme. Tosi räväkät ensimmäiset 15 minuuttia, jonka aikana saimme paljon riistoja ylhäältä, veimme prässit perille, voitimme palloja ja teimme paikoista yhden maalin.  

HJS:n hyvä ote pelistä kesti koko ensimmäisen jakson. Hämeenlinnalaiset pystyivät riistoihin korkealla, hallitsemaan palloa hyökkäyskolmanneksella ja luomaan paikkoja. Puolustussuuntaan HJS pystyi eliminoimaan hyvin TPV:n muutamat orastavat vaaratilanteet, jotka syntyivät enimmäkseen HJS:n virheiden kautta.  

– Menetimme pallonhallinnan välillä helpoilla syötöillä, joiden jälkeen TPV pystyi luomaan uhkaa. Koitimme toiselle jaksolle muistuttaa jätkiä, että säilytetään pallonhallinta ja hyökätään eteenpäin järkevästi, kun paikka tulee, Hakanen kertoi.  

Ottelun voimasuhdanne kääntyi entistä enemmän HJS:n puoleen 24:n minuutin kohdalla, kun TPV:n Juho Mattila ajettiin suoralla punaisella kentältä ulos. HJS hyödynsi miehen ylivoiman nopeasti, kun Stenius vei HJS:n kahden maalin johtoon kauden 13:lla osumallaan.  

Kahden maalin johto ja yhden miehen ylivoima saattoi tuntua jo turvalliselta asemalta toiseen jaksoon lähdettäessä, mutta TPV ajoi HJS:n ongelmiin. Pelin kuva muuttui radikaalisti ensimmäiseen jaksoon verrattuna, kun TPV alkoi laittamaan palloa ylös ja voittamaan sekä ykkös- että kakkospalloja.  

– Meidän etäisyydet kasvoivat eikä peli ollutkaan enää kontrollissa. Ja kun palloja ei voitettu enää samalla prosentilla niin paine oli oman maalin edustalla. Meillä oli muutamia paikkoja lisämaaleihin ja pelin tappamiseen, mutta se ei onnistunut. Sitten yksi virhe omassa päässä ja taas oltiin vain maalin marginaalissa. 

– Kriittisten alueiden järkevämpää puolustamista ja parempaa johtoasemassa pelaamista olisi tarvittu. Emme olleet älyttömän kypsiä kokonaisvaltaisessa pelaamisessa ja vastustaja sai liikaa painetta meidän päälle, Hakanen pyöritteli.  

HJS joutui isäntäjoukkueen tapaan yhdeksän kenttäpelaajan varaan Giscard Mosameten toisen varoituksen myötä 88:lla minuutilla, mutta selvisi Sisun ulosajosta lopulta ehjin nahoin. 

Hakanen antoi hallitusta kaaoksesta huolimatta kuitenkin kiitosta joukkueelleen.  

– Jätkät osoittivat luonnetta, sillä vaikka meiltä hävisi ote niin puolustimme silti oman maalin edustaa riittävän jämäkästi ja kaikki näyttivät kovaa halua voittaa.  

TPV on laittanut monet joukkueet ahtaalle tällä kaudella sarjasijoituksestaan huolimatta. Ahtaalle joutui myös ylivoimalla pelannut HJS.  

– TPV on kehittynyt paljon. Häntäpäässä ei ole helppoa pelata, mutta TPV on nyt yksi niistä joukkueista, jotka pistävät joka pelissä all in. Usein syyspuolella alapäässä oleville joukkueilla alkaa voittoja tulemaan, kun ne ovat henkisesti valmiita kaikkensa antamiseen, Hakanen sanoi.  

Perjantain pelissä piili Hakasen mukaan taas opin paikka.  

– Nämä ovat mielenkiintoisia pelejä siinä suhteessa, että miten opimme hallitsemaan pelejä erilaisia vastustajia vastaan erilaisissa tilanteissa ja miten kasvamme taas joukkueena.  

HJS pelaa seuraavan kerran keskiviikkona 1.9. Vantaan Jalkapalloseuraa vastaan. Ottelu alkaa kello 18:30 Kaurialassa. Tervetuloa!  

Kokoonpano:  

Joonas Immonen;  

Toivo-Elmeri Supperi (Joona Dyster 74’), Eppu Kallio, Vaillance Nihorimbere;  

Jonni Thusberg (Giscard Mosamete 74’), Eetu Pellikka, Karzan Jawanmiri (Lasse Kivinen 74’), Prince Mokuma (Valtteri Paananen 90’), Eero Lamberg (Gaaid Abdi 90’);  

Eemeli Raittinen, Santeri Stenius 

TULE MUKAAN MATKALLE KOHTI UNELMIA

Juhlalogo-300x300

Kohti unelmia!

HJS Akatemia ry on perustettu syksyllä 2015 kehittämään hämeenlinnalaista edustusjalkapalloa. Seuran tavoitteeksi asetettiin paikallisen jalkapallon palauttaminen Kakkoseen vuoteen 2020 mennessä. Määrätietoinen työ on tuonut meidät minimitasolle ja nyt on aika suunnata kaikkien paikallisten jalkapallon ystävien tavoitteeksi seuran kehittäminen tasolle, joka mahdollistaa tulevaisuudessa vielä korkeammalla tasolla pelaamisen.

Itsenäinen yhdistys toimii yhteistyössä Hämeenlinnan Jalkapalloseuran kanssa ja  seurat yhdessä työskentelevät paremman huomisen puolesta edistämällä hämeenlinnalaista jalkapallokulttuuria.

HJS Akatemia ry

Y-Tunnus:
2720057-1
Osoite:
Matti Alangon katu 24
(Kaurialan Stadion)
13130 Hämeenlinna
Sähköposti:
miehet@hjs.fi 
Puhelin:
+358 442352435

SEURAA MEITÄ