Artikkeli 26, kuva 1

Kuva: Pekka Rautiainen

Silmissä siintää toinen peräkkäinen voitto ja reissu Espooseen

HJS matkaa lauantaina Espooseen, jossa joukkue kohtaa kauden kuudennessa Kakkosen ottelussaan FC Espoon. 

– Nähdyn perusteella vastaan tulee nuori ja hyvin liikkuva joukkue. Heillä on paljon yksilötaitoa ylhäällä, mutta muuten joukkue on vaikeasti ennakoitavissa, sillä se on käyttänyt montaa eri ryhmitystä. Vaikuttaa vähän siltä, että he hakevat vielä itselleen parasta ryhmitystä ja viime viikolla Ilvestä vastaan he käyttivät välillä neljän ja välillä viiden linjaa. Pelaajat toki ovat samoja ryhmityksestä riippumatta, joten vauhtia ja vaarallisuutta on vastassa ainakin heidän yläkerrassaan, HJS:n päävalmentaja Lauri Hakanen miettii.

Espoolaisten alkukausi on ollut tuloksellisesti hankala, mutta Hakanen ei suostu ottamaan suosikin viittaa oman joukkueensa harteille. Edellisessä ottelussaan FC Espoo piinasi sarjakärki Ilvestä aina ottelun lisäajalle asti taipuakseen lopulta niukasti maalein 3-2. 

– Suhtaudun aika varovaisesti tällaisiin kysymyksiin. Sarjassa ei ole vielä montaa peliä pelattu ja jokaisella on takanaan pelejä, joissa pisteet ovat olleet kiinni yksittäisistä tilanteista. Alhaalta ylös ei ole montaa pistettä välissä, joten ei kannata sarjataulukkoa hirveästi tuijotella. Espoo on pelannut hyviä pelejä ja he voittivat Pallo-Iirot, joka puolestaan jäi meiltä voittamatta, Hakanen muistuttaa.  

– Jätetään jossittelut väliin ja katsotaan kumpi ansaitsee pisteet huomenna, Hakanen sanoo.  

HJS voitti edellisessä ottelussaan Pargas IF:n 2-0 huolimatta siitä, että miehistöstä puuttui aimo kasa pelaajia. Hakanen uskoo voiton tuoneen lisää virtaa nimenomaan pelaajille.  

– Meillä oli paljon muutoksia osaksi pakosta ja osaksi omasta suunnitelmasta, joihin joukkue reagoi hyvin ja näytti sitä leveyttä, jonka tärkeydestä olemme paljon puhuneet. Meillä on aitoa kilpailua pelipaikoista, joka rupeaa nyt konkretisoitumaan. Hyvillä harjoitusviikoilla minuutteja tulee lisää ja jos jollain ei lähde kulkemaan niin joku toinen yrittää silloin vuorostaan. Nyt on myös sitä luonnollista kilpailun aiheuttamaa kiertokulkua pelipaikoilla, Hakanen toteaa.

Lauantaina pelattava ottelu tarkoittaa, että HJS on saanut viettää pitkästä aikaa normaalin harjoitusviikon. Vastuuta on viikonloppuna tulossa koko joukkueelle, sillä edustuksen lauantaisen ja A-junioreiden sunnuntaisen ottelun lisäksi myös yhteistyöjoukkue JanPan lauantaiseen peliin on näillä näkymin liittymässä pelaaja/pelaajia.  

– Viikko on sujunut suunnitelman mukaan. Vielä katsotaan, ehtiikö pari varusmiestä (perjantain) treeneihin ja missä formissa he ovat huomista ajatellen. Kehittäviä minuutteja on joukkueelle jälleen tarjolla paljon missä pelissä ne ikinä tulevatkaan. Viikonloppuna on mahdollisuus kerätä pisteitä monella rintamalla.

Sarjataulukko: 

Sij. Ott. V. T. H. M. Pts. 

  1. HJS………….5  2  2  1  7-6  8
  2. FC Espoo….5  1  0  4  7-11  3

Viimeisimmät ottelut:  

HJS: PIF (koti) 2-0, Ilves/2 (vieras) 2-0, FC Jazz (k) 2-2 

FC Espoo: Ilves/2 (v) 3-2, GrIFK (v) 2-1, Pallo-Iirot (k) 2-0 

 

FC Espoo – HJS lauantaina 18.7. kello 15.00 alkaen Leppävaaran stadionilla.

Juhlalogo-300x300

Kohti unelmia!

HJS Akatemia ry on perustettu syksyllä 2015 kehittämään hämeenlinnalaista edustusjalkapalloa. Seuran tavoitteeksi asetettiin paikallisen jalkapallon palauttaminen Kakkoseen vuoteen 2020 mennessä. Määrätietoinen työ on tuonut meidät minimitasolle ja nyt on aika suunnata kaikkien paikallisten jalkapallon ystävien tavoitteeksi seuran kehittäminen tasolle, joka mahdollistaa tulevaisuudessa vielä korkeammalla tasolla pelaamisen.

Itsenäinen yhdistys toimii yhteistyössä Hämeenlinnan Jalkapalloseuran kanssa ja  seurat yhdessä työskentelevät paremman huomisen puolesta edistämällä hämeenlinnalaista jalkapallokulttuuria.

HJS Akatemia ry

Y-Tunnus:
2720057-1
Osoite:
Matti Alangon katu 24
(Kaurialan Stadion)
13130 Hämeenlinna
Sähköposti:
miehet@hjs.fi 
Puhelin:
+358 442352435

SEURAA MEITÄ