Artikkeli 71, artikkelikuva 1

Uusin voimin katse tulevaisuuteen

Uusin voimin katse tulevaisuuteen

Hämeenlinnan Jalkapalloseuran edustusjoukkueen taustayhdistys HJS Akatemia ry katsoo luottavaisena tulevaan uuden hallituksen voimin. Seuran alkuvuodet vetovastuussa ollut hallitus luovutti viestikapulan uudelle hallitukselle, jonka johdolla seura lähtee edelleen kehittämään toimintaansa.

 

HJS Akatemia ry:n perustettiin syksyllä 2015 vastaamaan Hämeenlinnan Jalkapalloseura ry:n edustusjoukkue toiminnasta ja seuran toimintaa on kehitetty määrätietoisesti kohti Palloliiton huippusarjoja. Seurassa on otettu harkittuja kehitysaskelia kohti ammattimaista toimintaa panostaen valmennuksen laatuun, joukkueen toimintaolosuhteisiin ja viimeisimpänä taustaorganisaation ammattimaistamiseen. Nyt aloittanut hallitus puheenjohtaja Arto Viljasen johdolla jatkaa edeltäjien viitoittamalla tiellä pyrkimyksenään vakiinnuttaa seuran asema Kanta-Hämeen edustusjalkapallon lippulaivana.

– Kuluneet neljä kautta ovat osoittaneet, että hämeenlinnalaisen edustusjalkapallon toimiminen saman logon alla junioriseuran kanssa on ollut onnistunut ratkaisu. Tulevaisuuden rakentamisessa on avainasemassa edustusjoukkueen toimiminen esikuvana junioreille. Edustusjalkapallon kehittäminen kaupungissa edellyttää itsenäistä taloutta ja omia sitoutuneita toimijoita, joilla on aiempaa kokemusta suomalaisesta huippufutiksesta myös korkeammilla sarjatasoilla.

 

Arto Viljanen tunnetaan ison jalkapallosydämen omaavana pitkänlinjan seuratoimijana, joka on pelaajauransa jälkeen toiminut FC Hämeenlinnan taustalla puheenjohtajan ja toimitusjohtajan rooleissa sekä Hämeenlinnan Jalkapalloseura ry:n että FC Kuusysin hallituksen jäsenenä. Siviilityössään Suomalaisen Energiaosuuskunnan (SEO) toimitusjohtajana toimiva Arto korostaa pitkäjänteisyyden ja yhteistyön merkitystä seuratoiminnassa.

– Yhteistyö ennen kaikkea junioritoiminnasta vastaavan Hämeenlinnan Jalkapalloseuran ja muiden alueen seurojen, sekä Hämeenlinnan kaupungin kanssa on elintärkeää. Pitkäjänteinen ja määrätietoinen työ johtaa lopulta hyvää tulokseen. Kuten Suomen jalkapallomaajoukkueen esimerkki osoittaa.

Luonnollinen hetki uusiutua 

HJS Akatemia ry:n puheenjohtajana aiemmin toiminut Joni Meltoranta näkee nyt tehdyn hallituksen muutoksen luontevana askeleena seuran kehittämiselle.

– Nyt oli hyvä hetki antaa viestikapula seuraaville. Perustimme HJS Akatemia ry:n syksyllä 2015 ja siitä lähtien olemme määrätietoisesti kehittäneet toimintaa kohti Palloliiton huippusarjoja. Nyt tavoitteen täytyttyä on luonnollista, että toimintaa kehitetään uusien henkilöiden toimesta ja näin jatketaan suunnitelmallisesti HJS:n edustusjoukkuetoiminnan kehittämistä.

HJS Akatemia ry:n muut hallituksen jäsenet ovat varapuheenjohtaja Juho Juusela, Heikki Hartikka, Jussi Lempinen ja Marko Paasu.

Artikkeli 71, kuva 2

Seuran toiminnanjohtaja Ville Dahlman on nähnyt läheltä edustusjoukkueen toiminnan kehittymisen askel askeleelta.

– Joni Meltorannan ja Tomi Uusitorpan johdolla seura on tuotu Kakkosen tasolle, ihan kuten syksyllä 2015 linjattiin tavoitteeksi. Kasvu on ollut voimakasta kaikilla mittareilla ja nyt on erittäin hyvä hetki saada uutta virtaa ja ajatuksia seuran kehittämisestä taustalle. Vaatimukset seuran laadukkaan arjen mahdollistamiseksi ja kehitysloikkien ottamiseksi ovat kilpailun myötä koventuneet.

 

Artikkeli 71, kuva 3

Arto Viljanen Korostaa yhteistyön merkitystä jalkapallon kehittämiseksi.

Kuvat: Harri Qvist

Juhlalogo-300x300

Kohti unelmia!

HJS Akatemia ry on perustettu syksyllä 2015 kehittämään hämeenlinnalaista edustusjalkapalloa. Seuran tavoitteeksi asetettiin paikallisen jalkapallon palauttaminen Kakkoseen vuoteen 2020 mennessä. Määrätietoinen työ on tuonut meidät minimitasolle ja nyt on aika suunnata kaikkien paikallisten jalkapallon ystävien tavoitteeksi seuran kehittäminen tasolle, joka mahdollistaa tulevaisuudessa vielä korkeammalla tasolla pelaamisen.

Itsenäinen yhdistys toimii yhteistyössä Hämeenlinnan Jalkapalloseuran kanssa ja  seurat yhdessä työskentelevät paremman huomisen puolesta edistämällä hämeenlinnalaista jalkapallokulttuuria.

HJS Akatemia ry

Y-Tunnus:
2720057-1
Osoite:
Matti Alangon katu 24
(Kaurialan Stadion)
13130 Hämeenlinna
Sähköposti:
miehet@hjs.fi 
Puhelin:
+358 442352435

SEURAA MEITÄ